Kiva sana ja niin minussa nyt.

Ada tekee edelleen lahjapaketteja. Äsken täytti pahvilaatikon piirrustuksillaan ja se lahja meni Jarille ja Tuulille. Seuraava lahja on Mikalle.

Yöt menee ihan käsille. Tai alkuyön muutama eka tunti kivasti (Nea nukkuu siis), jos isänsä nukuttaa, mutta sitten kun herää ja minä astun kuvioon niin valvotaan se kaksi tuntia, joka päättyy minun turhautumiseeni ja Nean imettämiseen. Sisälläni alkaa olla ihan liikaa vihaa kaikkea tätä valvomista kohtaan. Kun ja jos Nea ei jääkään nukkuvana sänkyyn heti ekasta kerrasta, vaikka syliin on nukahtanut niin minulla menee käpy välittömästi. Nea on edelleen räkäinen, tosi räkäinen ja tukkoinen varsinkin öisin. Uskon edelleen sen olevan nyt pääsyy heräilyyn ja valvomiseen. Ruokaa menee päivisin ihan kivasti. Ei paljon, mutta kivasti. En siis usko, että ainakaan mikään hirmuinen nälkä on. Vettä joi viime yönäkin paljon, mutta silti itki ja valvoi. Supon laitoin ja nenää tuseerasin (jota Nea vihaa), sylissä kanniskelin käsien puutumiseen asti ja lauloin. Kaksi tuntia ja kymmenen minuuttia neito valvoi, kahdesta kymmenen yli neljään. Seuraavaksi heräsi kymmenen yli viisi ja sitten seiskalta, jolloin otin sohvalle viereen tissille. Tunnin nukkui tissi suussa, mutta kun otin sen pois, nousi välittömästi istumaan.

No, se siitä valittamisesta.

Minulla on korva kipeä. Tarviiko sellasen takia mennä lääkäriin, jos se ei ole häiritsevästi kipeä? Ja siis sattuu vaan, jos sitä painaa.

Minä jäin työttömäksi 20.11. Sain palkanlaskennasta eilen palkkakuitin, jossa näkyi maksettu lomaraha (kertyy sis äitiyslomalla). Siitä oli mennyt veroa 60%. Olen yrittänyt soittaa palkkikseen suhteellisen useaan otteeseen kysyäkseni, että tarvitsevatko verokorttini vai olinko jo vuoden alussa lähettänyt sen (en muistanut), mutta en päässyt läpi. Eilen yritin soittaa n.10 minuutin välein 12-16.30, mutta aina tuuttasi varattua, paitsi heti 16.30 jälkeen vastaaja ilmoitti, että olemme paikalla 9-16.30. Jep. Tänään taas olen yrittänyt soittaa jo n. 40 kertaa, mutta aina varattua. Lähetin sitten s-postia osoitteeseen, joka  on palkkakuitissa. Toivottavasti vastaavat. Kysyin siis, että voiko prosentin korjata hiukan pienemmäksi. Soitin eilen verotoimistoon ja tilasin uuden verokortin prosentilla 29,5.  Jos korjaus ei onnistu, saan toivottavasti ensi vuonna palautuksia. Toisaalta verotäti sanoi, että olen maksanut ihan liian vähän veroa (20%) äitiysrahastani, joten saapi nähdä pitävätkö nämäkin rahat. No mutta hyvä, että kansanedustajat kuitenkin saivat torkkupeittonsa minun ja sinun rahoilla ostettuina. Paleltuisivat pienet sinne kylmään kivirakennukseen päiväuniaikaan muuten.

Lasitiilit on aukossa yhtä lukuunottamatta, se oli mennyt kuljetuksessa rikki ja uuden saa perjantaina. Hieno on ja varsinkin sitten, kun seinä on muutenkin valmis. Tarjous keittiökaapeista tuli tänään. Liian kallis.

Olohuoneen puolelta kuvattuna. Aika mitäänsanomattoman näköinen vielä, mutta kyllä siitä hieno tulee!

Ja keittiön puolelta kuvattuna. Tuohon tulee yläkaapit ja alakaapit sekä työtaso. Vasemmalla on jääkaappi-pakastin.

Nea lempipuuhassaan. Repimässä äidin tukkaa. Sadisti.

Iloa päivääsi!