Kirjoitin tämän novellin vuoden -90 alussa. Olin tuolloin 13v ja parantumaton heppahullu. Saatoin olla myös jo lievän teiniangstin vallassa. Ahmin heppakirjoja. Kategorioin tämän 'käsitöihin' koska olenhan tämän aikoinaan käsin kirjoittanut vihkooni.

                                                              Annan salaisuus

Oli kaunis kevätaamu. Kävelin iloisin mielin kouluun. Tänään saisin mennä taas tallille katsomaan rakasta hoitoheppaani. Se oli väriltään punarautias ja totteli nimeä Liekki. Tulin onnnellisin mielin koulun pihalle, jossa näin muutamia kavereitani, mutta Annaa en nähnyt missään. Petyin, koska hän oli paras koulukaverini. Hän kävi samaa luokkaa kuin minä, ja tuli kanssani tallille. Anna omisti ihanan kimon nimeltä Harmo.

Kello soi, kun pääsin ystävieni luo. Annaa ei näkynyt vieläkään, aloin ihmetellä, sillä Anna on sellainen kaveri, joka arvostaa rehellisyyttä eikä pinnaa tai ole poissa koulusta turhan takia. Päätin soittaa hänelle koulun loputtua. Koulupäivä oli lyhyt,vain viisi tuntia. Soitin Annalle heti kun pääsin kotiin. Odotin...ei vastausta, ei laisinkaan. "Tämäpä outoa." Sanoin hiljaa. Parasta käydä tallilla, jos hän on mennyt sinne.

Tervehdin Liekkiä ja kaivoin taskustani pari leivänkannikkaa, jotka olin napannut pöydältä lähtiessäni. Poni otti herkut kiitollisena vastaan. Taputin sitä ja menin Harmon boxin luo. Huhuilin Annaa. Ei taaskaan vastausta, ei mutta nyt kuului jotain, aivan kuin joku itkisi. Kurkistin boxin reunan yli, mutta ääni ei kuulunut sieltä vaan jostain ylhäältä. "Parvi." Ajattelin. Kiipesin ylös heinäparvelle. Anna oli käpertynyt pieneen myttyyn heinien joukkoon. Menin hänen luokseen. "Mikä on?" kysyin. Anna nousi ylös, sanoi "ei mikään" ja lähti pois. "Tämäpä hurjaa." sanoin ja lähdin kotiin.

Soitin jälleen Annalle. "Heinonen" kuului luurin toisesta päästä. "HEINONEN" huusin ja laskin puhelinluurin takaisin paikalle. "En varmaan soittanut väärään numeroon" tiuskasin. Minun on saatava Anna käsiini. Olin todella vihainen. Seuraavana päivänä koulussa oli myös Anna. Koitin mennä juttelemaan, mutta eihän siitä mitään tullut, koska hän selvästi karttoi minua. "Ei, nyt ei ole kaikki hyvin". Menin heti koulusta suoraan Annan luo. Koputin ovelle. (HEILLÄ EI OLLUT OVIKELLOA). Annan äiti tuli avaamaan. "Olisko Anna kotona?" "Joo, on se, Anna ovelle, täällä on sun kaveris" huusi Kerttu. "Kuka se on?" "Saara" "En oo kotona, tai oon mä, käske se tänne."

Anna oli tosi outo. Se ei puhunu paljon ja piti päätä alhaalla ja oli muutenkin erilainen kuin ennen. "Tuuksä tallille?" "Joo, voin mä tulla." Me mentiin Annan kanssa tallille. Se juoksi heti Harmon boxille ja otti sen kaulasta kiinni. Utelin heti miksi hän ei ollut koulussa. "Jaa, mä kerron, jos et levitä sitä muille!? No kuuntele sitten: kun mä menin kotiin, on siitä vähän aikaa, niin äiti tuli ovelle vastaan. Se vei mut sen huoneeseen ja kertoi, että hän ja iskä eroaisivat...!" Kertoi Anna itkunsekaisella äänellä. "Hän sanoi myös, että hänellä on jo uusi mies ja sen nimi on Jukka Heinonen. Se on ihan kiva mies, mutta ajattele, mun isäpuoli! Ei tuu kuuloonkaan! Mä karkaan varmaan kotoa, jos se saasta tulee meille asumaan, tai sit mä hirtän sen !! Ja sit mun täytyy myydä oma rakas poni Harmo!"
"Ei oo totta, kiljuin, sitte se selittää sen et kun mä soitin teil ni sielt hitsit vastattiin, et Heinosel, mut rauhotu! Niin ei saa tapahtua, järjestetään se jotenkin."

Mut seuraavana päivänä puuttui sattuma peliin. Odotas kun kerron: (täs vaiheessa alan vissiin jo olla itekin aika fiiliksissä. toim.huom.) -me oltiin tulossa Annan kans koulust ku se huomas pienen kissan keskellä tietä. "APUA!" kiljuin kun Anna pinkaisi kissan perään, mutta se oli jo myöhäistä. Kuului vain pieni vonkaisu, kun Anna paiskasi kissan ulvoen tien reunaan, josta se lähti juoksemaan kohti kotiaan. Auto oli ajanut Annan päältä.

"Anna! Kuuletko minua? Anna!" Anna oli shokissa. Tämä oli jo kolmas päivä, eikä hän ollut tehnyt muuta kuin houraillut jotain omasta kissanpennusta, jokaoli karannut kotoa muutama viikko sitten. Menin sairaalasta suoraan Annan kotiin juttelemaan hänen äitinsä kanssa. Sain selville, että kissanpentu, jonka Anna oli paiskannut tien viereen, oli hänen muutama viikko sitten karannut kissanpoika ja se oli palannut kotiin. Ja myös sen, että tämä Jukka Heinonen ei olut välittänyt lainkaan Annasta, vaan oli sanonut, että pidetään me Kerttu kulta hauskaa kun saadaan olla kahdestaan, kyllä sen likan joku sieltä maantien reunasta poimii,jos ei ole vielä poiminut. Se mitä Kerttu oli siihen vastannut, en viitsi tähän kirjoittaa, mutta voin kertoa, että hän läimäsi Jukkaa poskelle ja karjui sellaisia mitä ei ole soveliasta kirjoittaa kaikelle kansalle nähtäväksi. Sen jälkeenei Jukka setää enää nähty Kertun ja Annan kodissa.

Anna joutui olemaan vielä viikon sairaalassa.Hänen jalkansa oli paketissa, kun hänen äitinsä haki hänet kotiin. Kun Annan oma isä kuuli mitä Annalle oli tapahtunut hän unohti itsensä ja Kertun riidat ja palasi takaisin kotiin.