Ristiäiskakusta jäi ylimääräistä vaahtiskuorrutetta, niin kaulitsin sen levyiksi tulevaisuutta varten. Tulevana sunnuntaina on minun vuoroni viedä kirkkokahville tarjottavat ja mitäpä muutakaan kuin kakkua sinne tekisin, varsinkin kun on äitienpävä. Teen kaksi kakkua, toiseen laitan tämän vaahtistaikinalle piirretyn Lassi ja Leevi -sarjiksen. Mallista piirsin siis. Eikö sovi ihan kivasti juurikin kirkkokahveille? ;)

Lassi sanoo: Tehty Jumalan kuvaksi! Ou jees!

Leevi toteaa: Jumalalla täytyy olla outo huumorintaju!

1241687489_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Minulla on kaksi mustaa elintarviketussia. Toisella piirsin kuvat ja tuntui, että alkaa jo väri loppua. Toisella kirjoitin puhekuplat ja kiville meni. Tussi oli niin korkkaamaton, että väri levisi ikävästi! Korjaan asian luultavimmin sunnuntaihin mennessä.

Nyt tarttis herätellä Ada (joka nukkuu ekan kerran uudessa sängyssään) ja painella bussilla kaupungille. Tays ja Teddy (diabeteksen ehkäisytutkimus) kutsuu.