Kuulkaa nyt kaikki, jotka eivät vielä pesupähkinöitä käytä. Lukekaa ja tilatkaa. Miksi, oi miksi en ole kuullut noista aiemmin. Ei pakkausjätettä, ei pakkauksien kantamista kaupasta, ei pesuainejäämiä, pesukone tykkää, allergiset ja herkät ihmiset tykkää, ekologista! Maailma pelastuu!

Ada nukkui kaksi yötä heräämättä kertaakaan, siis kertaakaan. Ei herännyt edes illalla. Viime yönä taas... No vanhempani ja Adan Sami-kummieno tulivat meille yöksi matkalla länteen ja Ada nukkui yönsä meidän huoneessa. No arvasihan sen, ettei ensinnäkään malta mennä ajoissa nukkumaan, en tosin kovin aktiivisesti edes yrittänyt kovin aikaisin ja toiseksi, kun herätessään huomaa minut ja isänsä, ei ihan taatusti uudelleen nukahda. Ada nukahti siis puoli kymmeneltä ja heilui sängynlaitaa vasten vartin yli kuusi, vilkutti ja sanoi "moi". Vitsi otti päähän, varsinkin kun itse olin mennyt nukkumaan vasta puoli kahdeltatoista ja unen sain ehkä joskus. Ada siis normisti nukkuu noin puoli ysistä puoli kasiin, parhaimmassa tapauksessa kasista puoli ysiin. Vedettiin sitten koko perhe kolmen tunnin päikkärit :)

Äiti toi minulle kassillisen lakanoita (värillisiä) matonkuteiksi ja monta kassillista vaatetta ja tavaraa Adalle ja minulle. Tosi kauniita vaatteita oli taas löytänyt kirpparilta Adalle! Nuken potankin toi. Ada  on nimittäin kovin innostunut leikkimään nyt nukeilla, hoivailee, laittaa nukkumaan, käärii milloin mihinkin riepuun tai rättiin (kapaloi siis) ja kantaa sylissään. Sekä nyt istuttaa potalle :) Tänään saunan jälkeen hän yritti itse tähdätä siihen pieneen nuken pottaan istumaan. Ohjasin pienen pepun ystävällisesti hieman isompaan pottaan.

Viime postauksen kommenttilootaan oli Tiina ilmoittanut poistoon menevistä lakanoista. Lakanat ovat ensi viikolla jo hivenen lähempänä minua. Miten kiitollinen ja iloinen olen, kun on vielä olemassa epäitsekkäitä, ystävällisiä ihmisiä, jotka pyyteettömästi tekevät ventovieraalle palveluksen. Kiitos Tiina!

Pikkuveljeni valmistui huonekalupuusepäksi. Onnea Jari! Jari ja Tuuli ynnä vanhempani ynnä Sami ynnä toivottavasti isoveljeni perheineen saapuvat  huomenna illansuussa maistelemaan mieheni tekemää punaherukkapiiraakkaa ja muita herkkuja Jarin valmistumisen kunniaksi tänne meille. Niin tarkoitukseni oli huomenna tehdä herukkapiirakka, mutta mieheni halusikin tehdä sellaisen tänään jo! Ja viimeksi on leiponut kuulemma 25v sitten :)

1238873199_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Minun vastuullani oli ottaa piirakka pois uunista sillä aikaa, kun mies saunotti Adaa.Kuinka ollakkaan, unohduin hiukan liian pitkäksi aikaa koneelle ja piirakka sai ikkupikkusen tummaa reunoihinsa. Soriiii kulta..

Käsitöistä sen verran, että rakensin Adan tulevan sängyn aluslaatikosta sekundakangaspuut ja lähin kutomaan räsymattoa, värikästä.

1238873815_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Huomenna olisi aamupäivällä tarkoitus suunnata palmusunnuntain jumalanpalvelukseen Luthersäätiölle Tampereelle. Jos kaikki menee hyvin (lue: Adan yö, aamujutut jne.) Pääsiäisen odotushan alkaa jo 40 päivää ennen pääsiäistä laskiaisena, kun laskeudutaan paastoon, mutta palmusunnuntaina se kaikki jotenkin konkretisoituu. Hoosianna Daavidin Poika! Ja viikon päästä ristille samojen ihmisten saattelemana, jotka viikkoa aiemmin hurrasivat Israelin Kuninkaalle. Kiitetty olkoon Hän!

Rairuohot ovat jo ylikasvaneet, viikossa. Kaipaavat parturointia. Auringonkukan versot tavoittelevat taivaita ikkunan läpi. Pensas- ja köynnöskrassin hennon varret nekin venyvät pituutta silmissä. Jumala luo uutta.

Siunattua viikonloppua sinulle ja mieti alkavan hiljaisen viikon aikana josko se kaikki sittenkin on totta.

1238874403_img-d41d8cd98f00b204e9800998e