Söin Imatralla, vanhemmillani ollessamme kaksi (2) kertaa omena-kauraherkkua. Toisella kertaa _paljon_

 

:(

:)

Se oli niiiiin hyvää! Kukaan muu ei osaa tehdä niin hyvää omena-kauraherkkua kuin minun äitini. Tiesin jo Imatralle mennessämme, että makeelakon tulee käymään huonosti. Äiti oli nimittäin puhelimessa jo maininnut tehneensä pakastimeen tuota kyseistä herkkua. Se on hyvää pelkästäänkin, mutta vanilijajäätelö täydellistää sen. Sitä en kuitenkaan ottanut, vaikka pakastimessa sitä olisi ollutkin. Siitä propsit, eiks vaan? Pienenä, olin ehkä hiukan yli kymmenen vuotta, pyysin äidiltä synttärilahjaksi omena-kauraherkkua ilman omenoita. Eli siis vain sitä päällistä. Karamellisoitunutta kaurahiutaleiden, sokerin ja voin sekoitusta. No, äiti oli silloinkin fiksumpi tytärtään ja jätti antamatta moisen lahjan. Sitten syötiin jätskin kanssa ihan vaan tavan omena-kauraherkkua.

Nyt ollaan siis kotona. Torstaina ajeltiin Imatralle ja tänäpänä ajeltiin takaisin kotiin. Torstaina äiti esitteli minulle vaatteita, joita hän oli ostanut Adalle kirpparilta ja Pastellista. Ihania, ihania vaatteita! Ada on nyt tosi nopeasti kasvanut ulos kaikista unihaalareistaan ja lähes kaikista bodeistaan ja puolipotkareista. Äiti oli ostanut tosi monta kaunista bodya Adalle. Vaatteiden joukossa oli myös mekkoja, sukkahousuja, trikoohousuja jne. Unihaalareita ei ollut, mutta äiti sanoi, että seuraavana päivänä lähdetään shoppailemaan niitä. No niin sitten lähdettiin. Perjantaina Adan aamupuuron jälkeen käytiin Punaisen ristin kirpparilla ja voi että *hyppiipomppii* heti ekaksi huomasin rekissä mustavalkoisen, tosi paljon Marimekkotyylisen kankaan. Katsoimme myyjän kanssa, että siinä ei ole tahroja, sanoin, että haluan sen, äiti sanoi, että ostaa sen mulle etukäteissynttärilahjaksi. Hinta oli 9€, tinkasin kahdeksaan. Nyt se on tuolla meidän keittiön pöydällä pöytäliinana. I-H-A-N-A. Kuviako? Ehkä huomenna päivän(?)valossa.

Adalle kirppikseltä löytyi kirjoja, yksi body ja yhet housut. Ja kumpparit. Minulle Sievin turvakengät tuleviin köksähommiin viidellä eurolla. Nekin mutsi maksoi etukäteislahjana ;) Joo, tiedän. Mulla on maailman ihanin, anteliain, epäitsekkäin ja rakastavin äiti.

Sitten olikin jo kiire Adan lounaalle ja päikkäreille. Niiden jälkeen lähdettiin uudelleen kaupungille. Tällä kertaa suuntasimme ensin Rajapatsaalle, jonka kirpparilla äidilläkin on pöytä. Sieltä, itseasiassa sieltä kirpparilta löytyi nuo turvakengät. En jaksa enää korjata aiempaa kirjoitustani. Muistaakseni sieltä äiti osti aika paljon kaikkea, mutten oikein muista kuin yhet Adidaksen lenkkarit typylle. Hintana 1,5 ekuu. Taisi sieltä yksi pehmolelukin tarttua matkaan. Itselleen äiti osti ison matkalaukun renkailla kahdella eurolla. Se, jos mikä oli hyvä kauppa. Seuraavaksi suuntasimme aiemmin linkkaamaani Pastelliin, jossa ei tällä kertaa ollut kovinkaan paljoa tarjousvaatteita. Yhden unipuvun ja yhden bodyn äiti osti Adalle. Ai niin. Tässä välissä muistaessani kerron, että jo aiemmin äiti oli ostanut tuolta kyseisestä liikkeestä Adalle ihanan, punaisen sametti(toppa)takin. Koska Pastellista ei oikein kummemmin löytynyt unihaalareita, niin kävin vielä viereisessä henkassa ja maukassa. Äippä antoi parikymppiä rahaa. No sieltäpä sitä löytyi! Kaksi unihaalaria, 14,90€ ja bodyt 4,90€. Sain nopeasti parikymppiä menemään. Tai no nopeasti ja nopeasti. Edelläni jonossa oli venäläisnainen, jonka edessä venäläisnainen, joka osti ehkä noin kymmenensataakymmentä vaatetta. Taakseni kertyi jonoa. Huokaisin helpotuksesta, kun eka venäläisnainen sai taxfreeteipein suljetun muovikassinsa ja hiipi huitsin kettuun. Eiku mitään, edelläni oleva venäläisnainen (jonka tajusin toki vasta siinä vaiheessa olevan venäläisnainen) kävi läpi kaikki samat passintarkastusynnämuutrutiinit. Jossain vaiheessa kassalle oli tullut toinenkin palveluhenkilö, mutta tottakai hänen palveltavakseen menee ihmiset minun takaani jonosta, enkä minä, joka olen voihkinut ja odottanut jonossa lähes tasaraha kädessä jo kohta kahden venäläisnaisen taxfreerintaliivien maksamisseremoniat. Toisen kassapalvelijan palveltavaksi meni ensin suomalainen, joka osti _yhden_ 3,90€ maksavan pipon. Palvelutilanne kesti ehkä 1,5 minuuttia (reilusti liioitellen). Vaikka tähän jonoon oli jo kertynyt asiakkaista, siirryin uhkarohkeasti siihen. Yleensähän tässä vaiheessa jotenkin yli-inhimillisesti juuri hylkäämäni jono alkaa liikkua käsittämättömällä nopeudella ja kiroan surkeaa tuuriani uudessa hidastelevassa jonossa. Nyt kuitenkin pääsin melkein heti palveltavaksi ja juoksin sen jälkeen ulos. Että varmasti näkivät, että minulla oli kiire. Ei, en huokaillut jonossa, ainakaan kovin kovaäänisesti.

Kuinka pitkän tarinan ihminen voikaan kirjoittaa jonottamisesta. Haluatteko kuulla lisää? En minäkään halua kirjoittaa.

Saimme kuitenkin Adalle tytön kipeästi tarvitsemia vaatteita. Kiitos äiti!!

Adan päivällisen jälkeen ulkoilua, hiekan syöntiä, kivien kakomista. Sitä normaalia yksivuotiaan elämää. Tiedättehän. Ukki lähti sauvakävelylle. Illalla miehet saunoi ja naiset valikoi Adan pieneksi jääneistä vaatteista kirppikselle menevät ja seuraavalle (jos Herra suo) vauvalle säilytettävät. Ihanaa, mutta liian nopeasti kuluvaa Imatra-aikaa taas.

Mun rinnan leikkaushaavaa särkee. Onko se normaalia?