Sunnuntaina olimme juhlimassa pikkumiehen kolmivuotissynttäreitä. Siis saman tyypin, jolle kaivurikakku meni. Oli tosi mukavaa, kiitos vielä asianosaisille :) Synttäreillä oli tarjolla mitä ihanampia makeita herkkuja. Niihin en koskenut, mutta pitsa, ah pitsaaaa! Söin kahdeksan palaa. Kahdeksan, kyllä. Kerrottakoon, että en ennen synttäreitä ehtinyt oikein syödä ja oli melkoinen nälkä kahvituspöydän auettua ;) Vitsi, että maistui hyvälle! Kakun ulkonäöstä pidettiin ja se kuulemma oli maultaankin hyvää. Jes.

Synttäreillä oli ohjelmassa ongintaa. Ada onki itselleen piparimuotteja ja kaulimen. Lieneekö joku kertonut Ahdille kenen tytär Ada on.

1979952.jpg

Kotimatka meni muotteja maistellessa ja itseasiassa loppuiltakin. Ei huono saalis! Voi olla, että äiti ihan vähän joskus lainaa perhos- ja junamuottia (jotka itseasiassa näkyy just parhaiten tuossa kuvassa) omiin juttuhinsa *viheltelee* Kiitos Ahdille ja Ahdin vaimolle ihan mielettömästi!

Iltasin ollaan tehty pihahommia. Etupihalle löydettiin Halpahallista öljylyhdyt 2,5€/kpl. Ostettiin kaksi. Ne on nyt jo kauniita, mutta kuinka kauniita ne onkaan, kun pihalla on puolitoista metriä lunta ja koko ilma säkenöi jääkiteistä. Eiku, voi hitsi. Ilmaston lämpeneminen. Siis pihalla on syviä kuralätäköitä ja ilmassa outoa paksua sumua. Näkee ainakin tulla kotiin, kai.

Tänään poikkeuksellisesti siivosin, koska huomenna lähdemme Adan aamupuuron jälkeen ajelemaan Imatralle minun vanhemmilleni. Pikkumies, siis lähelle sua, nähdäänkö? ;)

Ada on hiukan nuhainen. Illan mittaan heräilee, mutta yöt on nukkunut suht hyvin. Siis sen ajan kun minä ja mieheni nukumme. Puolen yön maissa heräilee, mutta sitten nukkuu aamuun. Toivottavasti saa ensi yönä nukuttua suht hyvin, että jaksaa matkustaa. Pyyhimme Adan nenää milloin milläkin; harsolla, nessulla, talouspaperilla, hihalla... Tänään hän kovin tomerasti pyyhki koko naamaansa (äikänope antaisi tuosta sanasta selkään, se on kasvot!) itse harsolla useaan otteeseen. On kovin oppivainen tuo meidän tyttäremme.

Nyt suu poikki ja nukkumaan. Ihania olette, kun jaksatte täällä käydä lukemassa. Hyvää yötä!