Perhekerhossa oli tänään kaunis hartaushetki. Tilasta sammutettiin valot ja pöydällä paloi yksi kynttilä. Tarjottimella oli monta pientä tuikkukynttilää. Jokainen meistä äideistä sai sytyttää yhden kynttilän edesmenneiden läheisten muistoksi. Taustalla soi kaunis laulu, aiheeseen sopiva. Myönnän, että jouduin pidättelemään kyyneleitä sytyttäessäni omaa kynttilääni. Ja kuunnellessani musiikkia. Ja katsellessani muita äitejä. Adakin oli niin rauhallinen. Istui sylissä kauniisti eikä riehunut ympäri ämpäri kuten viikko sitten. Jolloin rikkoi pois lähtiessämme yhden lasiastian. Räiskis! Kenellekään ei onneksi sattunut silloin mitään. Säikähdimme vain.

Tiistaina meille saapuivat siis mieheni vanhemmat. Voisin kutsua heitä appivanhemmiksi, mutta en oikein ikinä ole pitänyt siitä sanasta, niistä sanoista; appiukko, anoppi. Jotenkin ne kalskahtaa korviin ikävästi ja niissä on negatiivinen sointi. Minä pidän mieheni vanhemmista ja kutsun heitä nimeltä tai mummuksi ja ukiksi. En olisi ikinä arvannut kuinka hyvin Ada heidän kanssaan viihtyi ja toisin päin. Mutta mitä vielä. Koko päivän jaksoivat touhuta ja lukea kirjoja ja hymyillä Adan esiintymisille. Minä tein kotihommia. Ihan rauhassa. Kukaan ei roikkunut kiinni lahkeessani :)

Meillä kaikilla oli niin mukavaa! Tämä oli ensimmäinen kerta, kun mieheni vanhemmat kävivät meillä tässä asunnossa ja kaikenkaikkiaan toinen kerta kun ylipäätään kävivät meillä. On se reilu 600km kuitenkin melkoinen matka ajaa. Mummu ja ukki lähtivät takaisin kotiin torstaina aamupäivällä. Olisin kyllä hyvin mielelläni pitänyt heitä pidempään :)

Torstai olikin sitten siivouspäivä ja valmistautuminen viikonloppua varten alkoi. Heti, kun otin imurin esille ja aloin keräämään mattoja lattialta, alkoi Adakin touhuamaan. Ensimmäisenä nappasi eteisestä kaksi pientä mattoa ja vei takaovelle odottelemaan ravistelua. Imuria sääti kovasti ja kiljahteluin komppasi siivoamistani. Minun oma pieni kotiapulainen <3

Ainiin, keskiviikkona oli saunapäivä.

Mies purki, pesi ja rasvasi Adan vaunut. Puhtaisiin vaunuihin hän liimasi heijastinteippiä. Typy oli täysillä mukana auttamassa niinkin arjesta poikkeavassa hommassa.

Olen jälleen pahoillani kuvan laadusta. Suorat viivat ei oo kivan näköisiä. Lupaan, Sami, opetella kuvankäsittelyä. Jollakin aikavälillä.

Keskiviikkona leivoin pullaa. Tein kananmunattoman taikinan, jotta saisin Adallekin sopivia pullia. Osan pullista jätin siten ilman voitelua (kananmunalla) ja kyllä tytölle moinen herkku maistuikin! Kuvassa pullanpala on ehtinyt kuivata huoneenlämmössä vuorokauden. Sitä oli ihana nakertaa kutiavilla ikenillä ja tietty hampailla.

Tuo sohvalle makoilemaan meno tarttui ehkä mummulta ;)

Tänään oon vähä sahaillu...dumdidamdaa...