Etsiskelin tänään varastosta pahvilaatikkoa, jossa oli kynttilöitä. Seinän vieressä kipitti hiiri. Kun huomasin sen, niin se meni piiloon. Hetken päästä se kurkkasi minua toisesta paikasta ja pian vilisti pitkin seinän vierustaa teille tietymättömille. Löysin etsimäni laatikon. Sinne pakastepussissa säilömäni koristekävyt sun muut härpäkät olivat päässeet lämmittämään hiirulaisen pesää. Jaiks. Voin vain kuvitella mitä tuhoa hiiret ovat saaneet aikaan laatikoissa, joissa on vilttejä, tyynyjä...vaatteita :( No, löysin kuitenkin kynttiläni ja nyt nautimmekin illasta kynttilänvalossa.

Ada valvoi keskiviikon ja torstain välisenä yönä 23.00-04.00. Huimaa. Alkuyö oli lohdutonta itkua, mutta loppuyöstä typy opetteli lausumaan sanaa "äiti". Jossain välissä otin Adan väliimme sänkyyn, mutta itku siinäkin tuli. Tyttö kiipesi viereeni aivan tiukasti, kiersi kädet kaulaani ja nyyhki rintaani vasten. Niin kauan, kun silittelin selkäänsä, oli hän hiukan rauhallisempi, mutta kun yritin itse nukkua ja lopetin silittely alkoi valtava itku. Päätin, että viisainta siirtyä takaisin Adan huoneeseen, jotta mies saa nukkua. Istuin sitten Adan huoneessa tuolilla tyttö sylissäni torkkuen. Mies meni jossain vaiheessa kuuntelemaan tytön jorinoita, kun minun piti lämmitellä peiton alla hetken. Adan huoneen patteri ei toimi, joten huone on aika viileä. Neljän maissa Ada tosiaan vihdoin nukahti ja nukuimme puoli kymmeneen. Heippa rutiinit. Mainittakoon, että edellisen yön Ada oli nukkunut 20.00-08.00 inahtamatta kertaakaan. En tiedä mistä tuommoinen valvominen ja itkuilu johtui. Seuraavina öinä Ada on muutaman kerran itkeskellyt, muttei kuitenkaan mitään hälyyttävää.

Minulla tosiaan loppui siivoushommat. Mutta kun vielä olin töissä, niin mies oli opettanut Adaa irti iltapulloon nukahtamisesta. Homma menee siis niin, että Ada saa iltapuuron, jonka jälkeen hengailee puoli kasiin. Sitten yövaatteiden vaihto ja maito. Seuraavaksi puoliksi torkkuva tytskä hammaspesulle jasitten sänkyyn ja iltarukouksien kautta unille. Hienosti oli lähtenyt homma sujumaan. Noooo, minäkin yritin samaa. Morjens. Sanoin paniikissa sylissäni itkevälle Adalle, että seuraavaksi äiti nukuttaa sut pullon kanssa. Siltä siinä vaiheessa tuntui. Ahdisti ja turhautti vietävästi, kun juuri ollaan päästy rytmiin, että Ada nukahtaa kasilta ja kaikilla on niin mukavaa. Nyt sitten nukuttaminen vie taas aikaa ja voimia ja hermoja. Tiedän kyllä, että tyttö oppii tuohonkin rytmiin nopeasti, mutta turhauttaa se silti, huudattaa tyttöä sänkyynsä. Ja sitä paitsi, en edes huudata -sänkyynsä. Minä kaappaan Adan heti syliin, jos itku on hiukankaan lohdutonta. En halua, että lapseni nukahtaa pahalla mielellä. Se on kyllä toiminut. Typy rauhoittuu sylissä ja saattaa sängyssä hetken nyyhkiä, mutta nukahtaa lopulta lauluuni ja silittelyihini. Mies on kuitenkin tässä uudessa lajissa mestari. Eilen Ada ei tainnut juurikaan edes nyyhkiä, kun mies vei hänet hammaspesulta nukkumaan. Seuraavaksi sitten opetetaan Ada nukahtamaan itsekseen sänkyynsä? Hohhohhoo. Ei.

Tänään meillä kävi kylässä mieheni nuoruuden ystävä, nainen. Tunsin ihan lievää mustasukkaisuutta, kun mieheni lähti häntä tuolta keskustasta autolla hakemaan. Oli kyllä mukava, sosiaalinen ja kaunis(!) nainen. Oli ilo tutustua häneen. Iltapäivällä, Adan (2,5h) päikkäreiden jälkeen, ajelimme Tampereelle Adan kummeille. Kivaa oli taasen, kiitos J&T! Ois varmaan vielä paljon kirjotettavaa kuluneesta viikosta, kuten siivouspäivästä, perhekerhosta, rahtina tulleista puolukoista jne, mutta antaa olla.

Iloista lauantaita!