Ah ja oh. Nyt on Taivaan Isä hoitanut puutarhansa kastelun oikein viimisen päälle. Pystyy melkein kuulemaan kuinka kuivuudesta virkistyneet kasvit huokaavat onneaan ja imevät itseensä elämän nestettä. Ja läkähtyneet, vaatekaappinsa märäksi hikoilleet, sopivasti lihavat ihmiset pystyvät jälleen hengittämään.

Kipaistiin Adan kanssa kirjastossa, postilaatikolla (sillä oranssilla) ja kaupassa sillä aikaa kun isäntä sai hyvin ansaitut, mutta liian lyhyet päiväunet. Kastuimme, tietysti. Ihanaa! Lapsi oli kyllä rattaissa sadesuojan alla. Tai piti olla. Mustan suojan alta kurkki uteliaat kasvot suurine silmineen ja ihmetteli taivaalta putoavaa märkyyttä. Kieli vain vilahteli, kun tyttö napsi makeita pisaroita suuhunsa.

Kotiin päin astellessa vastaan tuli vanhempiensa ja veljensä kanssa noin 4 vuotias silmälasipäinen poika, kertakaikkisen suloinen olento. Ko-kohta alkaa u-ukkostaa! - Niinkö? Sitten pitää mennä äkkiä kotiin! Niin oli pieni poika oikeassa. Kaupan kautta kurvatessa alkoi taivas leiskua. En muistanutkaan, miten kovan äänen ukkonen saa aikaan.

Olen aina pelännyt ukkosta, nyt vanhemmalla iällä kuitenkin hiukan vähemmän. Silti salamat ja pian niiden jälkeen kuuluva taivaan kannen laidasta laitaan kuuluva jyrinä sai askeleeni tihenemään. Mielessäni näin, kuinka salama osuu sateenvarjoni nuppiin ja olin iloinen, että vaunujen aisa on päällystetty kumilla. Kumihan ei johda sähköä, vauva on turvassa! Vaistomaisesti laskin sateenvarjoani hieman alemmas ja kävelin vielä vähän lujempaa.

Kotiin päästyämme kunnon sade vasta alkoikin! Kiva sitä oli ikkunasta katsella. Mahtavaa luonnonvoimaa. Tyhjensin ostokset jääkaappiin ja typy tyhjensi hoitolaukun sisällön lattialle. Miehen herättyä joimme kahvit ja pian sen jälkeen Ada sai mustikka-hirssipuuroa. Mustikka siis tuntuu sopivan, kopkop. Mustikkainen tyttö isänsä kanssa suihkuun ja äidin saattelemana iltarukoukseen ja unille. Ihana, onnellinen päivä.

Hyvää yötä!