Eilinen päivä. Jaa-a, mitähän siitä kertoisi. Eilinen päivä ei välttämättä ollut niin täynnä onnea, mutta elämää se oli. Väsytti ihan törkeesti taas koko pitkän päivän. En kertakaikkiaan jaksanut edes tiskikonetta tyhjentää. Ne voimanrippeet jotka jäljellä oli, kului Adan rutiinien ylläpitämiseen. Ja koko päivän kun pidättelee itkua ja kiukkua niin kyllähän sitä purkautuu heti, kun otollinen kohde on lähellä. Pinnistelin kyllä vielä, kun mies tuli töistä kotiin, annoin suukon ja juteltiin niitänäitä. Syötiin ja sen jälkeen syötin Adan. Kas,eipä ruoka tuntunutkaan maistuvan tytölle. Ei tietenkään, olinhan juuri aikaisemmin puhelimessa ehtinyt kehua ystävälleni, kuinka hienosti Ada nykyään syö. Harmitus ja turhautuminen alkoi lyödä yli. Vielä kun mies totesi, ettei jaksaisi kuunnella valitustani väsymyksestä - PAM! Seuraavat hetket eivät kaipaa historiaan tallentamista. Totean vain, että lähdin miehen kehoituksesta ulos ja viivyin kävelyreissullani sen aikaa, että pahin kiukku oli laantunut. Kotiin palattuani vastassa oli iloinen kujertelija ja hiljainen mies. Ei, en todellakaan ollut valmis mihinkään sovintoon. Tein tytölle iltapuurot, kauhoin sen ei-niin-vastaanottavaiseen-suuhun ja silitin muutaman päivän sohvan kulmalla odottaneen liinavaatekasan. Jonkin verran yritettiin miehen kanssa samalla jutella, mutta umpikujaan päädyttiin. Aiheena 'oma aika'. Ei kannata jutella provosoivalla mielialalla. Mies meni tupakalle ja minä kastelin loppuja pyykkejä kyyneleilläni. Toki ryhdistäydyin ennen kuin mies palasi takaisin, sehän vielä puuttuisi, että olisin osoittanut heikkouttani itkemällä! Hemmetin jäärä.

Typy unille ja minä koneelle tuijottamaan mitäännäkemättömin silmin chattia. Kymmeneltä sänkyyn lukemaan. Ei ottanut onnistuakseen, koska ajatukset oli riidassa ja siinä, että pitäisi pyytää anteeksi ja sopia. Mutta ei, luontoni ei vain antanut periksi. Kuinka kertakaikkisen vaikeaa on ääneen sanoa olleensa jälleen kerran väärässä ja toimineensa väärin. Mies jopa silitti selkääni ja tuli puolitiehen vastaan ja minä kurja kavahdin kauemmas :(

Anna anteeksi rakas, jälleen kerran.

Noniin. Onhan tämä vuodatus -blogi, mutta rajansa kaikella. Jatketaan pirteämmällä asialla. Nimittäin! Tattadadaa! Voitin ihka ensimmäisessä blogiarvonnassa, johon osallistuin! Kiitos Kaarina! Vähän harmittaa, kun en laittanut nimekseni Adan äiti vaan tuon oikean nimeni, mutta ensi kerralla sitten. Ei ehkä herätä niin paljoa hämäännystä, kun nimi ja blogi täsmää.

Oiskohan tää tässä. Yritän ehtiä (lue: jaksaa) tehdä tekeilläolevat kakunkoristeet valmiiksi, jotta saisin niistä kuvia tänne. Seuraavaan kertaan siis, moi!