Jonka jälkeen syksy ja pitkä, pimeä, märkä talvi ;) Olen aina rakastanut talvea, joskin se ei ole koskaan ollut kuitenkaan se lempivuodenaikani. Nyt kuitenkin kaipaan kesää. Aikaa, kun voidaan lähteä ulos sisävaatteilla, laiskasti kävellä ympäri kylää, maistella jäätelöä ja nauttia valosta ja lämmöstä. Mieheni on aina vihannut talvea. Haaveenaan on ostaa linna etelä-Ranskasta. En olisi uskonut, mutta haave on kohta omanikin. Vai miksi ihmeessä olen koko ajan niin väsynyt? Vaikka Adalla olisi takana hyvä yö ja itse olen saanut nukuttua pitkään, olen jo aamulla aivan poikki. Päivän askareiden ajatteleminen saa melkein itkun aikaiseksi. Tavallisesti aloitankin aamun heti herättyäni, jo ennen kuin olen avannut silmiäni, rukouksella, että saisin voimia jaksaa taas sen päivän. Adan halaaminen aamulla tuo voimia, tosin tyttö pyristelee välittömästi pois sylistäni käydäkseen tarkastamassa asunnon kaikki kaksi huonetta. Etsii isäänsä. Imenkin Adasta lämpöä sen muutaman sekunnin, kun nostan hänet pinnasängystä lattialle. Potalle hän menee suht mukavasti, kun olen saanut hänet kiinni, univaatteet ja vaipan pois. Pissikin useimmiten pottaan saadaan ja tyttö ylpeänä kantaa potan vessaan. Tai kantaisi, jos antaisin hänen tehdä sen. Useimmiten ehtii käytävän päähän, kunnes menen avuksi. On se sen verran heiluvaa kyytiä kuitenkin.

Sitten alkaa tahtojen taistelu. Oveluuden mittaaminen. Piirretyt pyörimään ja aamupuuron syöntiin. Vaan kun Adan mielestä maailmassa ei ole mitään niin turhaa asiaa kuin syöminen. Aamupuuron syöntiin saa varata tunnin ja kiitosta ja ylistystä Ylen Areenan lastenohjelmille. Sama show neljä kertaa päivässä. Olen siis jättänyt välipalan pois. Shame on me. Mutta mielestäni neljä kertaa päivässä pakkosyöttöä riittää. Adan paino on kääntynyt laskuun ja ruokaa pitäisi saada menemään. Niinpä meillä ei kaihdeta keinoja houkutella Adan mielenkiinto johonkin muuhun kuin ruokaan. Kun voitetaan ensimmäinen este, eli huulet, ja saadaan lusikallinen ruokaa typyn suuhun, on edessä toinen este; nielaisu. Ada on kova aivastelemaan, ollut ihan vastasyntyneestä asti. Joten yhtälö - suu täynnä nielaisematonta ruokaa, kannettava tietokone ja aivastus. Wau. Tässähän voisi kohta jo harkita perheretkeä hienoon ravintolaan (jossa on langaton verkko käytettävissä).

Ada nukahti muuten tänään yöunille varttia vaille kymmenen. Tämä äidilleni tiedoksi saatettakoon. Ei siis auttanut ulkoilu ja sauna siihen, että tyttö olisi kasilta nukahtanut kuin tukki. Mut on se ihana. Ja niin rakas. Äidin tyttö.

Asiasta heinäseipääseen. Miksi Mikkosten maailman jatkamisesta tarvittiin äänestää tekstiviestein? Eikö ole olemassa joku systeemi seurata katsojalukuja? Siis TV-yhtiöillä. Jokin aika sitten, saattaa olla jopa kymmenen vuotta sitten, aika menee niin nopeasti nykyään, alkoi jokin sarja jollakin kanavalla. Sarjan esittäminen lopetettiin kesken kauden, koska katsojia oli liian vähän. Eikö tuo sama metodi olisi toiminut Timon ja Virpin, vai mikä se nyt on,  ohjelmassa. Eli siis, jos jengi ei olisi katsonut sitä, sen esittäminen olisi lopetettu. Anteeksi nyt vain kaikki jotka äänestitte, mutta teitä vedätettiin. Jos äänestitte "ei", olisitte säästäneet tekstiviestin hinnan, kun ette vain olisi katsoneet sitä sarjaa, kun sen jaksoja tulee teeveestä! Vitsin dorkat. Ja nelonen kiittää. Siis onhan se hienoa, että saa vaikuttaa, mutta hei, ihan totta. Kyse on yhdestä persheestä ja sen mielipiteistä. Ärsyttääkö, että se perhe saa kertoa mielipiteensä telkkarissa? Rasittaako, että valtavirrasta poikkeava (näin oletan) mielipide saa noinkin paljon julkisuutta? Veetuttaako vain Timon ja Leenan, vai mikä se nyt on, habitus. Mikä siinä oikein vituttaa?

Meillä ei ole telkkaria, mutta katsoin Nelosen nettiteeveestä tuon Mikkosten maailman ekan jakson ja minusta se oli piristävä. Ei minun tarvitse olla heidän kanssaan kaikesta samaa mieltä, mutta minusta on hienoa, että noinkin jyrkkiä mielipiteitä esitetään julkisesti ja julkkisten suusta! Ja ihastuin ohjelmassa viljeltyyn lupsakkuuteen ja huumoriin. Mutta en varmaan kestäisi kahta noin villisti leikkivää poikalasta ;) Ihan varmasti katson seuraavatkin jaksot netistä, jos niitä siellä näytetään. Ohjelma on hienoa vaihtelua muuten niin samanlaisiin realityohjelmiin.

Ja sitten vielä. Tukiaisen tytöt. Nuo uskoon tulleet tytöt, jotka, uskon vakaasti näin, ovat todella kauniita sen julkisuudessa pitämänsä naamiaisasun alla. Jo mainitussa Nelosen nettiTV:ssa on nähtävillä Maria Veitolan haastatteluohjelma Maria! Kyseisessä ohjelmassa olivat vieraina Johanna ja Julia Tukiainen 26.2. Mielenkiinnosta katsoin ohjelman. Pelkoni oli, että kristinuskoa pilkataan viisnolla. Ohjelman katsottuani olin äimistynyt. Johanna tai Julia, ei kumpikaan lauseen sivullakaan sanonut mitään, joka olisi ollut tulkittavana Jumalan- tai kristinuskon pilkaksi. Häpesin itseäni. Niin olin mennyt mukaan yleiseen ennakkoluuloon, jossa kaikki uskoontulleet julkkikset tulevat uskoon vain ja ainoastaan lisäjulkisuuden toivossa. Toki minulla ei ole Tukiaisen sisaruksista muuta kuvaa (siis uskonasioissa) kuin minkä antoivat kyseisessä ohjelmassa, mutta se minkä siinä näin tai lähinnä kuulin, miellytti korvaani paljon. Jo se, että Johanna alussa mainitsi, että uskoo nimenomaan Jeesukseen Kristukseen henkilökohtaisena vapahtajanaan, ei mihin tahansa voimaan tai jumalaan vaan nimenomaan Jeesuksessa lihaksi tulleeseen Jumalaan. Amen! Uskovat lukijani, kehoitan teitä ottamaan Tukiaisen tytöt esirukouksen alle, uskon, että ruokouksemme eivät ole turhia. Jumala kantaa :) Minä todella ihastelin sitä vilpitöntä rehellisyyttä, jolla Johanna kertoi kokemuksiaan sairaalassa. Varmasti tiesi kuulostavansa kansan edessä suorastaan idiootilta, mutta hän silti kertoi mitä oli kokenut. Jumala Tukiaisen sisaruksia siunatkoon ja ohjatkoon sanallaan.

Hyvää yötä.