Tulin töistä lähempänä puolta kahtatoista. Minun piti harjoitella myymäläpuolen siivoamista vielä tänään pomoni kanssa. Kerran aiemmin olen hänen kanssaan sen siivonnut. Myymälä vuorossa oleva siivoaa myös aina ensin kilometrin päässä olevan pienemmän kaupan. Pomo kuitenkin soitti minulle iltapäivällä, että on kipeä, pärjäänkö yksin. Kerroin pärjääväni. Ja hienosti menikin taas. Sain työni tehtyä reippaasti ennen yhtätoista, jolloin työaika siis loppuu ja vartija tulee päästämään meidät ulos. Menin loppuajaksi auttamaan tiskivuorossa olevaa työkaveriani, jolla olikin vielä melkoinen urakka jäljellä. Ylitöiksi meni parikymmentä minuuttia. Sääli vartijaa, joka joutui odottelemaan.

Ada on nukkunut muutaman yön hienosti, pari yötä heräämättä kertaakaan sen jälkeen, kun minä ja mieheni olemme käyneet nukkumaan. Olemme antaneet tytölle muutaman päivän ajan mangoa, ihan sitä pilttipurkissa olevaa. Siinä on riisitärkkelystä, mutta uskalsimme silti antaa. Ada on siis riisille allerginen. Nyt sitten alkaa iho oireilemaan, tosinlievästi. Toinen juttu on Adan nitinä ja viime öinen kahden tunnin valvominen. Koskeeko häntä mahaan? Kenties. Laitamme näin ollen mangon tauolle ja katsomme jälleen kerran, mitä tapahtuu. Helpottuuko olo vai mitä häh.

Ihan selkeästi Adan reaktiot allergisoiville ruoka-aineille ovat lieventyneet. Ekseemaläiskiä on enää harvoin. Enemmänkin nousee sellaista pientä nokkosrokkomaista näppyä selkään ja rintaan, lievänä nekin. Kortisoonilla taipeen punotukset saadaan kuriin. Minulla on todella luottavainen mieli tulevaisuuden suhteen. Uskon vakaasti, että pikkuhiljaa Adan allergiat paranevat. Voitte varmaan kuvitella ne onnen kyyneleet, jotka valutan runsaana sitten, kun Ada saa syödä kaikkea (tai ainakin lähes kaikkea).

Ada on oppinut paljon uusia juttuja. Ensinnäkin hän nyt kävelee ihan tosissaan. Konttaaminen on jäänyt lähes tyystin pois. Sitten Ada osaa avata meidän ulko-oven, se eiliene kovin hyvä juttu ;) Ulos hän ei kuitenkaan ole vielä mennyt. Ada osaa myös vääntää hellanlevyn päälle. Sekään ei äidin mielestä ole ihan ykkösenä opittavien juttujen joukossa, mutta pikkukokki-äidin apulainen hänestä on kovaa vauhtia kasvamassa. Ehkä ihan paras juttu Adan oppimissa asioissa on kuitenkin se, että kun kiellän häntä jostain, esim. ottamasta hyllystä kirjoja, hän kääntyy minuun päin ja heiluttaa etusormeaan - juuri samalla lailla, kuin äiti heristää etusormeaan kieltäessää tytärtään tekemästä jotain. Oleppa siinä sitten vakavana ja tuimana.

Eilen tein elämäni ekan kerran mehua. Siis keitin sitä punaherukoista ja karviaismarjoista ja säilöin pulloihin talven varalle. Mehua tuli huimat 3,5l. Mutta olin niin kovin ylpeä itsestäni. On ihana tunne, kun on saanut tehtyä jotain tuollaista. Mehua, pakastettua marjoja, hilloa... Niitä ei siis tarvitse ostaa kaupasta! Itse tehty on aina itse tehty. Imatralla ollessamme äitini pakkasi mukaamme rasiallisen mustaherukoita. Tein niistä ja parista minigrip-pussillisesta mustikkamehua (pakastimesta, Adaa varten aikoinaan tehty) mehua ja sain pullollisen flunssalääkettä, myöskin taveksi :)

Makeelakko on pitänyt hienosti. Kilo pudonnut painostakin, huimaa ;) Eipä nyt muuta, kuin hyvää yötä Krisseli ja muut :)