Edellisyön Ada nukkui kokonaan, mahtavaa. Odotin kyllä jotain ihan muuta. Ilmeisesti selän voitelu kortisonivoiteella ja suppo auttoivat ja rauhoittivat. Eilinen päiväkin oli touhukas ja Ada pirteä. Käytiin päivällä hiukan pidemmällä vaunulenkillä, ihmeteltiin asfalttikoneita ja -miehiä ja ihasteltiin vastaantulleita koiria. Kotiin tultuamme istuskelimme vielä takapihan nurmikolla ja nyhdimme ruohoa. Mies kävi vielä uudelleen tytön kanssa illalla ulkona. Sinä aikana minä askartelin marsipaanin ja sokerimassan seoksesta ruusuja Adan 1v kakkuun. Laitan niistä oman postauksen, jotta saan sen oikeaan kategoriaan.

Iltapuuro meni taas pelleillessä, huokaus, mutta saipahan lapsi kuitenkin syödäkseen. Iltatoimien yhteydessä mittasin Adalta kuumeen ja mittari näytti edelleen reilusti yli 37 C-asteen. Olin tyhmä, enkä laittanut suppoa. Selkä oli paljon parempi, ei punoittanut enää yhtään. Näppyjä jonkin verran, emme siis laittaneet kortisoniakaan. Ekan kerran nousin istuskelemaan kutiavan tytön viereen puoli yhdeltä, juuri kun olin itse saanut unen päästä kiinni. Jostain syystä vain pyörin sängyssä, liekö sitten vaikuttanut kuuden jälkeen juotu kahvi. Kolmen jälkeen Ada heräsi uudelleen, aivan tuskaiseen kutinaan. Kuulostaa todella pahalta, kun hän raapii käsivarsiaan ja jalkojaan. Olen tehnyt hänelle kirpparilta ostetusta bodysta boleron, jonka hihansuut olen ommellut kiinni, estää hieman pahempien jälkien syntymistä. Pidämme boleroa yöpuvun alla. Ennen pidimme Adalla sukkia käsissä estämään raapimisesta syntyviä verinaarmuja, mutta ne hän vain yksinkertaisesti ottaa pois. Kun olin tarpeeksi kauan silitellyt tyttöä (ja itkenyt), tempaisin hänet syliini ja laitoin valot päälle. Vaihdoin läpimärän vaipan, laitoin kortisonia ekseemaläiskiin (kannatti antaa olla nurmikolla, kannatti antaa mustikkamehua päivällä kaksi teelusikallista), valot pois ja sylissä nukuttamista ja rauhoittelua. Sänkyyn laittamisen jälkeen alkoi raapiminen taas. Aloin olemaan aika loppu. Tempaisin tytön uudelleen syliini, laitoin valot. Laitoin supon ja rasvasin _erittäin_ paksulla kerroksella perusvoidetta tytön jalat ja kädet. Selkä ei tällä kerralla kutissut, kai. Taas typy sänkyyn ja jonkin ajan kuluttua hän ihan oikeasti nukahtikin. Kello oli jo puoli viisi ja mietin pessimistisesti, että samapa se on jäädä jo hereille. Onneksi järki voitti ja menin nukkumaan. Tyttö nukkui hieman yli kahdeksaan, ihan jees.

Puuroa Ada ei syönyt, olin miehen kehoituksesta antanut tytölle yöllä myös maitoa, jos vaikka hänellä olisi nälkä. No tokihan hän sen söi, toivottavasti sekin rauhoitti. Mutta siis puuro ei uponnut, enkä jälleen jaksanut sen kummemmin edes yrittää. Nitinää tämä aamu on ollut, pariin otteeseen yrittänyt laittaa häntä päikkäreille, mutten onnistunut. Nitisköön sitten. Soitan neuvolaan, kunhan soittoaika alkaa. Ei tällasta jaksa. Mä haluan apua ja neuvolasta sitä kaiketi saa?