Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
----
Kirjoittaja

Silmille iloa, vartalolle kiloja. Hymyssä suin, kakkupohjalle juhlavaatteet puin. Tytön 07/07 kotiäiti leipoo kakkuja, kun tarvetta ilmenee ja julkaisee ne blogissaan. Kerrontaa myös ihan tavallisesta, mutta onnellisesta arjesta rakkaan miehen vaimona ja kultaisen tyttären äitinä.

Messenger: maria.kotona at hotmail.com

Klikkaa tästä!
-----
[ Ei niin vakavaa ]
30.01.2010 - 13:30

Alemman Salaman synttärikakukseen saaneen pojan pikkusiskon ristiäiset ovat huomenna. Tein sinnekin kakun kokonaisuudessaan, pohjien paistamista lukuunottamatta. Alempi kakku on koottu neljästä vaaleasta kakkulevystä ja ylempi kolmesta kaakaon makuisesta ja yhdestä vaaleasta. Kaikissa väleissä on vadelma-mansikkamousse ja kostutus appelsiinimehulla. Pohjien päälle on sipaistu hieman voikreemiä ja niin, päällä oleva vaahtokarkkitaikina on vauvan äidin tekemä. Väri oli niin kaunis persikka, että vaikka kaulintamassaa oli paljon ja olisin voinut sitä käyttää värjäämällä vaaleanpunaiseksi (helpompaa kaulittavaa kuin MMF ;), niin halusin käyttää vaahtistaikinan. Myöskin ihan talodellisesta syystä, muuten vaahtistaikina olisi jäänyt käyttämättä ja säilyvyyttä ei kuitenkaan kovin pitkään ole. Koristeena toffeepalloja, ruusuja, lehtiä, pikeerikukkia ja vauva kehdossaan.

 

Onnea ja siunausta pienelle prinsessalle kastepäivänäsi!

 

Taina kirjoitti 30.01.2010 - 13:53
JEEEE! Hienot kakut! Kiitos tuhannesti <3 Mamma on vielä järjissään, kun ei tarvinnut näitä ruveta itse harjoittelemaan. Tuli mieleen, että vielä tässä on kaikenlaista silittämistä enkä edelleenkään tiedä, mitä itse laitan huomenna juhliin päälle.
Heli kirjoitti 31.01.2010 - 11:43
ihanan herkkä ja kaunis kakku!
Taina kirjoitti 31.01.2010 - 19:02
Maku molemmissa kakuissa oli aivan erinomainen. Kehuja tuli, että harvoin on näitä kakkuja, joissa on hieno ulkonäkö JA hyvä maku. Vaahtistaikina oli vähän väsähtänyt toiselta reunalta, mutta onneksi ei siltä paraatipuoleltaan.
Kodin Onni kirjoitti 05.02.2010 - 19:53
Voi miten kaunis! Ja niin ihania yksityiskohtia. <3
irkku kirjoitti 09.02.2010 - 08:00
Uutena lukijana ilmoittautuu hän! Komia kakku, onkinut täältäkin vinkkejä kekkereille joita nyt on jonossa paritkin :D
Adan äiti kirjoitti 13.02.2010 - 10:45
Kiitos, kiitos, kiitos :) Irkku, tervetuloa!
Pioni kirjoitti 15.03.2010 - 11:38
Tosi kaunis kakku, erityisen ihanat ruusut.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code